Sunday, March 2, 2014

Suklaakakku

lomogram
Mulla on ollut jo pitkään himo leipoa suklaakakku. Sellainen oikein suklainen, missä ei ole mitään ylimääräistä. Yritin etsiä reseptejä googlen avulla, mutta mikään ei tuntunut oikein hyvältä. Paras lopputulos syntyy, kun kehittelee itse. Okei ei aina, mutta ainakin tällä kertaa.
lomogram
Tässä se nyt on ja on varmasti suklaasta pitävien mieleen. Vaikka sokerin määrä kakussa saattaa tuntua ehkä suurelta, ei se juurikaan maistu kovin makealta. Maku on aika intensiivisen suklainen. Parasta suklaakakku on päivän-pari vanhana, kun maut ovat saaneet kylmässä asettua.
lomogram
Suklaakakku

Pohja
3 dl sokeria
2½ dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
120 g margariinia tai voita sulatettuna
1½ dl kahvia
2 kananmunaa

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää sula margariini, kahvi ja kananmunat. Sekoita hyvin sekaisin. 
Voitele kolme samankokoista kakkuvuokaa ja jaa taikina vuokiin. Paista 175 asteessa noin 15-20 minuuttia. Jos et omista useaa vuokaa, kuten minä, voit paistaa pohjat erissä samassa vuoassa. Siihen menee aikaa, mutta on sen arvoista. Kakkupohjista tulee sen verran kosteita, että koko taikinaa ei oikein voi paistaa samassa vuoassa ja sitten leikata osiin.
Anna pohjien jäähtyä kokonaan.

Täyte
200 g tummaa suklaata
2 dl kuohukermaa
75 g margariinia
1 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa

Kuumenna kerma ja sulata suklaa siihen. Anna seoksen jäähtyä jääkaappikylmäksi (tärkeää! muuten vaahdotus ei onnistu). Vatkaa vaahdoksi. Lisää pehmeä margariini, sokerit ja suola. Vatkaa, kunnes seos on kuohkeaa.

Kokoa kakku laittamalla pohjien väliin suklaatäytettä. Kuorruta lopuksi koko kakku.
lomogram

Sunday, February 23, 2014

Cookie dough-jäätelö / Cookie Dough Ice Cream

Why put cookie dough in the oven when you can put it in your ice cream?
lomogram
Kaikki varmasti tietää Ben & Jerry'sin cookie dough-jäätelön, joka on ainakin mun mielestä yksi heidän parhaista mauistaan. Tämä lyö sen ihan 6-0.

Jätskireseptin idea on sama kuin aiemmin julkaistuissa jätskiresepteissäni. Jätskiin et tarvitse jäätelökonetta, eikä sitä tarvitse sekoitella pakastamisen aikana. Siitä huolimatta jäätelön rakenne ei ole yhtään hileinen vaan ihanan kermainen niin kuin jäätelön pitääkin olla.
lomogram
Cookie dough-jäätelö
Keksitaikina
125 g voita tai margariinia
2½ dl vehnäjauhoja
½ dl sokeria
1 dl fariinisokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
100 g suklaata rouhittuna
maitoa
Jäätelö
5 dl kuohukermaa
1 tlk (397 g) kondensoitua maitoa

Aloita keksitaikinasta. Sulata voi kulhossa mikrossa ja lisää mukaan loput aineet. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Jos taikina on muruisen oloista, lisää maitoa sen verran että saat siitä helposti muotoiltavan. Pistä kylmään odottamaan.
Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi ja sekoita kondensoitu maito joukkoon. Pyörittele keksitaikinasta pieniä palloja tai nypi siitä paloja jäätelömassan joukkoon. Kaada koko jäätelömassa pakastuksen kestävään astiaan ja pakasta vähintään 4 tuntia.
lomogram
Everyone must know Ben & Jerry's cookie dough ice cream, which is in my opinion one of their best flavors.Well this beats it 6-0.

Idea of the recipe is the same than in my older ice cream recipes. You don't need ice cream machine and you don't have to mix it during freezing. Texture of it is lovely creamy as ice cream should be.

Cookie Dough Ice Cream
Cookie Dough
125 g butter
2½ dl flour
½ dl white sugar
1 dl brown sugar
1 tsp baking powder
1 tsp vanilla sugar
100 g chocolate, chopped
Ice Cream
5 dl whipping cream
1 can (397 g) condensed milk

Start with the cookie dough. Melt butter in microwave. Add rest of the ingredients. Mix to a smooth dough. Add milk if it's crumbly. Put the dough in fridge to wait.
Beat the whipping cream and mix it with condensed milk. Roll little balls of the cookie dough and add them in to the ice cream mixture. Pour it into freezer safe bowl. Freeze 4 hours at least.

Friday, January 31, 2014

Täytekakku vadelmatäytteellä ja valkosuklaakreemillä

lomogram
Kattokaa nyt miten hieno siitä tuli! Vaikka koristelut meni pieleen! Tarkoituksenani oli tehdä sellainen cool ombrekakku, mutta se kreemi oli ihan saman väristä sen toisen kanssa vaikka läträsin elintarvikevärillä vaikka kuin pitkään. Oh well. Oon kuitenkin tyytyväinen. Tämä on siskoni 14-vuotis synttärikakku, jota hän söi mm. aamupalaksi.
lomogram
  
Vadelma-valkosuklaakakku
Tarvitset 3 munan sokerikakkupohjan (tehty 16-18cm vuokaan)
Sokerikostutusvesi:
1½ dl vettä
½ dl sokeria
Vadelmatäyte:
200 g pakastevadelmia
3 rkl hillo-marmeladisokeria
Valkosuklaakreemi:
1 dl kermaa
150 g voita
200 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g valkosuklaata
1½ dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
punaista elintarvikeväriä

Kiehauta sokerivesi. Kiehauta vadelmat hillo-marmeladisokerin kanssa. Anna molempien jäähtyä kylmiksi. Vatkaa kerma. Vatkaa pehmeä voi, tuorejuusto ja sokerit keskenään kuohkeaksi ja ilmavaksi. Vatkaa vatkattu kerma ja sulatettu jäähtynyt valkosuklaa voivaahdon joukkoon.

Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan, kostuta ja täytä vadelmatäytteellä ja värjäämättömällä kreemillä. Kuorruta kakku ohuesti kreemillä. Jaa sitten loppu kreemi kolmeen eri kulhoon, jätä yksi valkoiseksi ja kaksi muuta värjää punaisella elintarvikevärillä. Toinen hieman tummemmaksi. Levitä valkoista kreemiä kakun yläosaan, toiseksi vaaleinta keskiosaan ja tumminta alaosaan. Käy veitsellä koko kakun reuna läpi tasoittaen se. Laita jäljelle jääneet kreemit eri pursotinpusseihin ja pursota pieniä palluroita kakun pintaan.

Pistä kylmään odottamaan mielellään seuraavaan aamuun, jota maut tasoittuvat ja kakku mehevöityy niin sanotusti.
lomogram

Saturday, January 18, 2014

Popcorn-kinuskibrowniet / Popcorn Caramel Brownies

lomogram
Tässä aika jenkkityylinen herkku. Suklainen brownie kohtaa suolaiset popparit ja makeansuolaisen kinuskin. Super tahmaista ja makeaa. Pieni pala voisi riittää joillekin, minulle ei. Ensi kerralla kokeilen ehkä vaihtelun vuoksi tehdä jotain extrasuklaista, eli korvata kinuskin suklaalla. Kuulostaa aika houkuttelevalta, vai mitä?

Brownieiden teko on ehkä liiankin helppo homma, mutta kaikki voi tyssätä kinuskin kohdalla. Sen pitää olla juuri sopivaa, ei liian juoksevaa tai kovaa. Olkaa siis tarkkana kuin porkkanat.

Popcorn-kinuskibrowniet
200 g tummaa suklaata
175 g voita
3 dl sokeria
½ tl suolaa
1½ dl vehnäjauhoja
½ dl kaakaojauhetta
3 kananmunaa
2½ dl kuohukermaa
2½ dl fariinisokeria
ripaus merisuolaa
popcorneja

Sulata suklaa ja voi kattilassa miedolla lämmöllä. Sekoita hyvin sokeri ja suola joukkoon. Lisää jauhot ja kaakaojauhe ja sekoita hyvin. Lopuksi lisää kananmunat ja sekoita hyvin.
Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa noin 30 minuuttia. Sillä välin kun browniet ovat uunissa, voit valmistaa popcornit.
Ala keittämään kinuskia, kun olet saanut browniet uunista ulos. Mittaa kuohukerma ja fariinisokeri kattilaan. Keitä ja kiehauta noin 10 minuuttia koko ajan sekoittaen. Tee vesilasitesti: tiputa tippa kinuskia kylmään veteen, jos se jähmettyy niin kinuski on valmista.
Ripottele poppareita reilusti ja kaada kuuma kinuski brownien päälle. Laita kylmään jähmettymään. Leikkaa paloiksi ja nauti.
lomogram
Chocolaty brownie meets salty popcorns and sweet&salty caramel. Super sticky and sweet. A small piece could be enough for somebody but not for me. Next time I'll try maybe something extra chocolaty - replace the caramel with chocolate. Sounds pretty tempting.

Making the brownies is almost too easy but everything can go wrong while preparing the caramel. It have to be perfect, not too fluid or thick. So you need to be careful.

Popcorn Caramel Brownies
200 g dark chocolate
175 g butter
3 dl sugar
½ tsp salt
1½ dl wheat flour
½ dl cocoa powder
3 eggs
2½ dl whipping cream
2½ dl brown sugar
pinch of sea salt
popcorns

Melt the chocolate and butter in a saucepan with mild heat. Mix sugar and salt well into melted chocolate and butter. Add flour and cocoa and mix well. Add the eggs and mix them well too.
Pour the dough into the baking pan. Bake in the 175C oven for 30 minutes. While the brownies are in the oven you can prepare the popcorns.
Start preparing the caramel after you've got brownies out of the oven. Measure whipping cream and brown sugar into saucepan. Boil for about 10 minutes stirring it all the time. Do the water glass test: drop one drop of caramel in cold water. If it solidifys it's ready.
Sprinkle popcorns on top of the brownie and pour hot caramel sauce on top. Put in fridge to cool down.
Cut into pieces and enjoy.
lomogram

Wednesday, January 1, 2014

Suklaajuustokakku ja mansikka-pistaasikonvehdit / Chocolate Cheesecake and Strawberry-Pistachio Chocolates

lomogram
Juustokakku on yks mun lemppariherkuista ja halusin valmistaa uuden vuoden aatoksi suklaisen sellaisen. Tein kakun pieneen 16 cm vuokaan.
Sain joululahjaksi konvehtimuotteja, joita halusin myös kokeilla, joten valmistin koristeeksi mansikalla ja pistaasilla maustettuja valkosuklaakonvehteja. Ihan överi hyviä tuli ja hyvin onnistuivat. Ne sopii mun mielestä tosi nätisti tohon kakun päälle.

Suklaajuustokakku

100 g dominoita
50 g voita sulatettuna

1. Murskaa dominot ja sekoita sulaneen voin kanssa. Painele tiiviisti vuoan pohjalle ja laita jääkaappiin odottamaan.

450 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 kananmunaa
200 g tummaa suklaata

2. Vatkaa tuorejuusto ja sokerit keskenään. Lisää kananmunat yksitellen. Sulata suklaa ja lisää tuorejuuston joukkoon. Kaada täyte pohjan päälle ja paista 150 asteessa noin tunti. Älä paista liikaa, kakun tulisi olla keskeltä hieman tutisevaa. Anna kakun vetäytyä kylmässä mielellään seuraavaan päivään.

lomogram
Mansikka-pistaasikonvehdit
200 g valkoista suklaata
kourallinen pakastekuivattuja mansikoita murskattuna
kourallinen pistaasipähkinöitä murskattuna

1. Temperoi suklaa. Sulata se 40°C lämpöiseksi, jäähdytä 25-26°C ja lämmitä taas 28-29°C.
2. Sekoita mansikat ja pistaasit suklaan joukkoon. Kaada konvehtimuotteihin ja anna jähmettyä.

lomogram
Cheesecake is one of my favourites and I wanted to make a chocolaty one for New Year's eve. I made the cake into small 16 cm cake tin.
I got chocolate molds for christmas. I wanted to try them too so I made strawberry and pistachio flavoured white chocolates. They succeeded well and taste really delicious. Besides they look good on top of the cake.

Chocolate Cheesecake
100 g dominos or oreos
50 g melted butter

1. Crush the cookies and mix the crumbs with melted butter. Press tight into cake tin and put in the fridge to wait.

450 g cream cheese
1 dl sugar
1 tbsp vanilla sugar
2 eggs
200 g chocolate

2. Beat cream cheese and sugars together. Add eggs one by one. Melt the chocolate and add into cream cheese. Pour the filling on to base and bake for 1 hour in 150 celsius. Don't let it be in the oven for too long, it should be like jelly in the middle. Let the cake set down in the fridge for the next day.

Strawberry-Pistachio White Chocolates
200 g white chocolate
handful of freeze dried strawberries, crushed
handful of pistachios, crushed

1. Temper the chocolate. Melt it to 40°C, cool down to 25-26°C and heat it up again to 28-29°C
2. Add strawberries and pistachios. Pour into chocolate molds, put in fridge and wait till they solidify.

lomogram

Sunday, December 22, 2013

Toffeet suklaakuorrutteella / Toffee with Chocolate Frosting

lomogram
Namnam niin hyviä! Teidän on pakko tehdä näitä! Meillä loppuivat hetkessä, joten jouduin tekemään uuden satsin tuplana. Ei siinä mitään, toffeet on oikeastaan tosi helppotekoisia. Suklaan temperoiminen on ehkä vähän rasittavaa, mutta se on sen väärti. Maustoin toffeet hieman jouluisesti kanelilla ja kardemummalla.

Toffeet suklaakuorruttella
2,5 dl kuohukermaa
1,5 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
ripaus merisuolaa
maun mukaan kanelia ja kardemummaa
1 tl vaniljasokeria
50 g voita
2 rkl siirappia
kuorrutukseen n. 200 g suklaata

Mittaa kaikki aineet kattilaan ja keitä noin 15-20 minuuttia koko ajan sekoitellen. Testaa toffeen kypsyys tiputtamalla pari tippaa kylmään veteen. Jos seos jähmettyy vedessä eikä liukene siihen, se on valmista. Kaada leivinpaperin päälle vuokaan. Anna jähmettyä kylmässä vähintään pari tuntia. Leikkaa paloiksi ja kasta temperoidussa suklaassa.
lomogram
Oh yummy how good these are! Seriously you have to try these. We ate them all like in a second so I had to make a new batch doubled. And it was okay for me, these are quite easy and simple to make. Chocolate tempering is a little annoying but it's worth it. I seasoned the toffee christamassy with cinnamon and cardamom.

Toffee with Chocolate Frosting
2,5 dl whipping cream
1,5 dl sugar
1 dl brown sugar
pinch of sea salt
cinnamon and cardamom to taste
1 tsp vanilla sugar
50 g butter
2 tbsp syrup
about 200 g chocolate for frosting

Measure all ingredients into kettle and boil for 15-20 minutes stirring all the time. Test is it done by dropping a drop of toffee into cold water. If it solidifies, it's done. Pour on to greaseproof paper into mold. Let it solidify in the fridge couple of hours at least. Cut into pieces and dip in tempered chocolate.
lomogram

Saturday, December 21, 2013

Joululimppu / Christmas Bread

Yhdistin Dansukkerin nettisivuilta kaksi löytämääni leipäohjetta ja tälläinen siitä syntyi. Sain siitä aikaiseksi kaksi limppua ja tämä kuvissa näkyvä on se kauniimpi. Se toinen repesi jotenkin kummallisesti kesken paiston.
Maku on erittäin kohdallaan. Ensikerralla ehkä keittäisin tai pehmentäisin noita kaljamaltaita, ne on aika kovia tuolla leivän joukossa, mutta ei se paljoa haittaa. Maku vielä paranee kunhan leipä saa pari päivää vetäytyä.
lomogram
Joululimppu 
1,5 dl tummaa siirappia
2 tl suolaa
1 tl jauhettua maustepippuria
4 tähtianista
5 dl piimää
50 g hiivaa
2 dl kaljamaltaita
75 g voita
4 dl ruisjauhoja
7 dl hiivaleipäjauhoja
Valeluun:
2 rkl vettä
2 rkl tummaa siirappia
2 rkl voita

Kiehauta siirappi, suola, maustepippuri ja tähtianikset kattilassa. Lisää joukkoon piimä ja lämmitä kädenlämpöiseksi. Liuota joukkoon hiiva. Lisää kaljamaltaat ja sula voi. Vaivaa joukkoon hyvin myös jauhot.
Anna taikinan levätä 30-60 minuuttia. Jaa taikina kahtia, leivo haluamasi muotoisiksi ja tee viillot leivän päälle. Kohota uudelleen liinan alla peitettynä noin tunnin verran.
Kiehauta valeluainekset keskenään ja voitele kohonneet limput. Paista 200 asteessa reilu 30 minuuttia. Voit valella leipiä myös kesken paiston.
lomogram
I combined two bread recipes I found from Dansukker's website and this is what the recipe looks like. I made two breads and this one you see in pictures is the prettier one. The other one ripped off in the middle.
The flavor was really good. Next time I would probably boil those beer malts because they're kinda rough but it's okay. The flavor will be even better after the bread gets a couple of days to rest.

Christmas Bread
1,5 dl dark syrup
2 tsp salt
1 tsp ground allspice
4 star anise
5 dl sour milk
50 g yeast
2 dl beer malts
75 g butter
4 dl rye flour
7 dl yeast bread flour
On top:
2 tbsp water
2 tbsp dark syrup
2 tbsp butter

Boil the syrup, salt, allspice and star anise in a sauce pan. Add sour milk and warm the mixture to hand temperature. Dissolve the yeast into sour milk. Add beer malts and melted butter. Knead the flours well in the dough. Let the dough rise for 30-60 minutes. Split the dough, shape them how you like and make cuts on top. Rise again for about an hour.
Boil water, syrup and butter and grease the breads. Bake them in 200 celsius for little over 30 minutes. You can grease the breads also between the baking.