Saturday, June 21, 2014

Britakakku

Ei niin kaunis, mutta tosi hyvänmakuinen juhannuskakku. Britakakku on jo itsessään sen verran kostea, ettei se kaipaa kostutusta. Monessa britaohjeessa, joista katselin vinkkejä, oli tehty vain kaksikerroksinen kakku, mutta minä halusin kolmekerroksisen. Pohjista tuli näin ollen melko ohkaisia, vaikka tein isomman satsin taikinaa. Kivaa vaihtelua kuitenkin perus mansikkakakulle.
lomogram
Pohja
180 g pehmeää voita
1 tl vaniljasokeria
1½ dl sokeria
3 keltuaista
3 tl leivinjauhetta
2 1/4 dl vehnäjauhoja
1½ dl maitoa
Marenki
3 valkuaista
2 1/4 dl sokeria
Täyte
1 kg mansikoita
4 dl kuohukermaa
sokeria
vaniljasokeria
100 g valkosuklaata
mintunlehtiä koristeluun

Vatkaa pehmeä voi ja sokerit vaahdoksi. Lisää keltuaiset yksitellen vatkaten. Sekoita leivinjauhe ja vehnäjauhot keskenään. Lisää jauhot ja maito vuorotellen taikinaan hyvin sekoittaen. Levitä 1/3 taikinasta leivinpaperoidulle pellille ympyrän muotoon.
Vatkaa marengin valkuaiset ja sokeri keskenään kovaksi vaahdoksi. Levitä 1/3 marengista pohjan päälle. Paista 175 asteessa n. 15 min tai kunnes marenki on saanut väriä pintaan ja pohja tuntuu kypsältä. Toista sama vielä kaksi kertaa, kunnes sinulla on 3 pohjaa. Ellei sinulle ole kiertoilmauunia, jossa voit paistaa usean pellin yhtäaikaa. Anna pohjien jäähtyä hyvin.
Helpommalla ehkä pääsee, jos levittää koko taikinan kerralla pellille, marengin päälle ja paistaa ja leikkaa sitten valmiista neliskanttisen muotoisesta pohjasta ympyrän muotoiset palaset tai jakaa sen vaan osiin. Minusta ympyrän muotoinen kakku on kuitenkin kivempi.
Poista mansikoista kannat ja pilko niitä pienemmäksi. Säästä muutama kaunis mansikka koristeluun. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta sokerilla ja vaniljasokerilla. Täytä kakku mansikoilla ja kermavaahdolla. Sulata valkosuklaa ja dippaa koristemansikat siihen. Asettele mansikat ja valuta jäljelle jäänyt valkosuklaa kakun päälle. Koristele mintunlehdillä. Kakku on valmista syötäväksi, kun valkosuklaa on jähmettynyt.
lomogram
lomogram

No comments:

Post a Comment